Tarina

Miten hullut nyt ylipäätään tapaavat?

Heavyneulonnastahan se lähti.

Jouluna 2018 ei kukaan WTF Productionsin tiimistä tiennyt, mihin tuli lähdettyä mukaan. Ajatus heavymetal musiikin ja neulonnan yhdistämisestä kuulosti niin absurdilta asialta, että pakkohan se kortti oli pelata ja katsoa mitä tapahtuu.

Ja jostain syystä tapahtui. Heavyneulonnan mm-kisat saivat yhdellä videolla ja nettisivulla maailmanlaajuisen huomion niin monissa medioissa, että tiimin laskurit eivät pysyneet perässä. Kesällä tapahtumaan saapui kymmenittäin heavyneulojia lähestulkoon kaikilta mantereilta ja tapahtuman jälkeiset miljoonayleisöt somessa, televisiossa ja radiossa löivät tiimin jälleen ällikällä.

Vaikka vuoden 2020 kisat peruuntuivatkin koronan vuoksi, vaikuttaa tapaus edelleen sen verran mielenkiintoiselta, että se tuottaa jatkuvia yhteydenottoja, yhteistyökyselyitä ja intoa ympäri maailman. Vastaamaan tähän kysyntään ja liekittämään intoa eteenpäin perustettiin WTF Productions Oy. (Kyllä, luit oikein – WTF = Welcome to Finland).

WTF:n perustivat heavyneulonnan mm-kisoista tuttu järjestäjäjoukko – Mari Karjalainen (joka toimi kisoissa tapahtumavastaavana), Iina Ihanamäki (joka oli kisoissa vastuussa kilpailijoiden koordinoinnista ja viestinnästä) ja Markkinointitoimisto Tovarin yrittäjät Joona Kotilainen ja Jussi Pirhonen.

Tällä porukalla WTF Productions tekee Suomea tunnetuksi outouksistaan

Tavoitteenamme on viedä heavyneulontaa voimakkaasti eteenpäin ja samalla auttaa suomalaisia yrityksiä ja organisaatioita löytämään omat outoutensa.

Mari Karjalainen

Päähullu

Hullun orkesterin pähkähullu kapellimestari. Järjestelee outoja tapahtumia ja löytää kiinnostavia kulmia päivätyönään.

Heavyneulonnan mm-kisojen kokoonjuoksija ja kouluttaja.

Iina Ihanamäki

Metallihullu

Hullun joukkomme katu-uskottavin yksilö. Sydän on metallia ja niin on musiikkimakukin.

Heavyneulonnan mm-kisojen viestintävastaava.

Joona Kotilainen

Pitkä hullu

Tätä hullua katsot ylöspäin, mutta lähinnä vain siitä syystä, että hän on oikeasti pitkä. Melkein yli 2 metriä.

Yrittäjä useammassa yrityksessä ja tässäkin mukana. Tuttu myös Tovarilta ja Puuartistilta.

Jussi Pirhonen

Piilohullu

Niin hullu, että asuu Porissa, eikä ehtinyt edes tulla yrityksen kuvauksiin Ilomantsilaiselle maatilalle.

Yrittäjä useammassa yrityksessä ja tässäkin mukana. Tuttu myös Tovarilta.